maanantai 2. huhtikuuta 2012

Prezi

Viimeisen kahden viikon aikana olemme tutustuneet Preziin. Prezi on nettisivusto, jossa voi luoda erilaisia esityksiä. Me teimme esityksen siitä mitä olemme oppineet tältä kurssilta. Se toimii samalla portfoliona. Voimme käyttää sitä esimerkiksi silloin, jos esittelemme seuraavassa koulussa, että olemme käyneet sosiaalisen median kurssin. Jos kiinnostaa tutustua esitykseen niin laitoin sen tähän :).



Kurssi häämöttääkin jo loppuaan, sillä tämä on viimeinen kerta. Mietin, mitä teen blogille, poistanko (no en ehkä) vai mistä alan kirjottelemaan, ku ei tää nii kauheeta ookkaa ;).

maanantai 20. helmikuuta 2012

RSS-syöte


Tutustuimme minulle uuteen aiheeseen tänään. Otimme siis selvää, mikä on RSS-syöte. Aluksi olin ihan pyörällä päästä, mitä ihmettä mun pitäs muka tehä!! Lopulta olikin aika yksinkertanen ja nyt on helppo jäydä katsomassa haluamat uutiset yhdessä paketissa yhdeltä sivustolta :).

Seuraan siellä nyt iltalehteä, Emmin, Jonnan ja Lauran blogeja:)

maanantai 23. tammikuuta 2012

Twitteriin tämäkin pöllö

Tänään sometunnilla teimme Twitteriin tunnukset. En oikein vielä osaa käyttää, mutta opetellaan tässä pikkuhiljaa :).

Twitterissä voi seurata niitä ihmisiä, jotka kiinnostaa. Näin voi seurata mitä he tekevät, kunhan he vain päivittävät tarpeeksi.

Twitteristä on hyötyä esimerkiksi, kun haluaa seurata maailman tärkeitä tapahtumia. Itse voin käyttää sitä opinnoissa hyödyksi, jos löydän luokkalaisia Twitteristä ja kysyä läksyt tai vinkkejä vaikkapa esseihin.

Kaikkein tyhmintä ja parasta yhtäaikaa Twitterissä on, että ei voi itse rajoittaa, ketkä sinua seuraavat. Tähän kuitenkin peustuu sekin, että voi seurata juuri niitä julkkiksia, ketä haluaa. En oikein vielä tunne Twitteriä ja voi kertoa sen monista muista hyödyistä, mutta tutustellaan :).

maanantai 21. marraskuuta 2011

wikiWikiWIKI

Tänään loimme oman wikisivuston purot.nettiin. Mietimme mikä on wiki, mitä hyötyä siitä on ja mitä etuja wikillä on tavalliseen nettisivustoon tai blogiin verrattuna.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Blogitehtävä

Löysin luontokuva-aiheisen valokuvaus blogin.
  Kyseinen blogi on minusta mielenkiintoinen, koska siinä on paljon kivoja kuvia. Pidän myös paljon blogin aiheesta luontokuvaus. Blogin ulkoasu ja lyhyet, ytimekkäät ja tietoa antavat kuvatekstit vaan parantavat sitä.
  Blogin erikoisuus on hyvälaatuisten kuvien paljous, jonka on yksi ihminen ottanut.
  Blogi on suunnattu valokuvauksesta ja luonnosta kiinnostuneille.
  Blogi toimii vuorovaikutuksen kanavana siten, että blogin kirjoittaja lisää blogiinsa kuvia ja tietoa, joita muut kommentoivat.
  Tämän blogin ominaisuuksista voisin itselleni kopioda kuvien paljouden, joka saa ihmiset katsomaan kuvia.

 Käy ihmeessä katsomassa :)
 

Blogit


Olen jonkun verran lukenut kahta blogia: emmi kertoo ja kakkukatri. Nämä blogit ovat aivan erilaisia, mutta mielenkiiintoisia kummatkin. Emmin blogi kertoo hänen omasta arjestaan mukavan rennosti ja kakkukatri kertoo leipomistaan herkuista.

Emmi kirjoittaa tosi mielenkiintosesti ja laittaa aina omia kuviaan sinne. Se lisää mielenkiintoa lukemiseen ja tekee blogista hienon näkösen :). Erityispiirre on, että hän ei kirjoita mistään yhdestä ainoasta aiheesta vaan kaikenlaisesta mitä on tuohuillut. Tämän erityispiirteen haluaisin myös omaan blogiini, koska en haluaisi rajata blogiani yhteen asiaan vaan juuri kaikenlaista Emmin blogin tapaan. Toinen erityinen asia on, että Emmin blogia ei ole suunnattu kenellekän pelkästään tai ainakaan itse en niin ajattele. Vuorovaikutusta blogista lyötyy, sillä tekstejä voi käydä kommentoimassa:) ( oli pakko korjata tää kohta!).

Käykäähän katsomassa linkittämiäni blogeja :)!

maanantai 3. lokakuuta 2011

Oikealla nimellä vai nimimerkillä

Kun kirjoittaa nettiin kannattaa miettiä minkä nimen laittaa allekirjoitukseksi, oikean nimen vai nimimerkin. Hyötyjä ja haittoja kannattaa vertailla, ettei tule katumapäälle.
   Kun kirjoittaa oikealla nimellä, toiset tietävät kuka tekstin on kirjoittanut eikä ehkä niin helpolla laita nettiin mitä vain. Toisaalta oikealla nimellä nettiin kirjoittaneen henkilön muut tiedot saattavat olla helppoja saada ja se saattaa olla monella tapaa vaarallista. joskus tästäkin voi olla hyötyä, vaikka työpaikan tai opiskelukaverien saannissa. Facebook on yksi hyvä esimerkki nesissä olevasta sivusta, jossa ihmiset esiintyvät oikeilla nimillään.
  Nimimerkillä kirjoittaesssa, henkilöllisyys pysyy salassa ja saatat luulla että nyt voitkin kirjoittaa mitä haluat. Näin ei kuitenkaan ole. Nimimerkki suojaa sinua henkilöllisyytesi paljastumiselta, mutta saatat menettää hyviä tilaisuuksia. Nimimerkkejä käytetään usein keskustelusivuilla, ja minä esimerkiksi blokissani.
  Käytä aivoja niin tiedät kannattaako käyttää nimimerkkiä vai oikeaa nimeä.